KouluttajammeOlli Linjala Rauno Korpi Pauli Vuorio Petri Heinola Petri Niskanen Angie Pohja Tommi Vuorinen Koulutukset voit tilata myös yhteisöösi. |
Koulutuspaketit![]() Petri Niskanen
Petri on saanut henkilökohtaiset kiitoskirjeet työstään muun muassa presidentti Bill Clintonilta ja varapresidentti Al Gorelta. Al Goren, Monacon ruhtinas Albertin, Japanin pääministeri Taro Ason sekä presidentti Martti Ahtisaaren kanssa Petri on keskustellut kouluttamistaan aiheista ja saanut arvokkaita ajatuksia, neuvoja ja kokemuksia koulutustensa kehittämiseen. "Arvopohja + muutos on ainoa mahdollisuus. Ajattelun uudistaminen ja edelläkävijyys välttämätöntä taloudelliseen ja henkiseen menestymiseen. Asioiden arvottamisella onnistuu tehokkuuden ja jaksamisen lisääminen. Kommunikointitaidot ratkaisevat viestien perille menon. Tarvitaan rohkeutta ottaa haasteet vastaan. On pakko uskaltaa, on pakko olla aktiivinen."
Olli Linjala
Ollin kehittämä koulutus palkittiin maailman parhaana yhteiskuntaa kehittävänä koulutuksen JCI:n maailmankokouksessa Birminghamissa. Olli oli voimakas vaikuttaja 1990-luvun laman kourissa kärvistelevien työyhteisöjen selviämiskamppailuissa. Selkeäsanaisia suomalaisia asennekoulutuksia on ollut kuulemassa yli 700 000 tyytyväistä suomalaista ammattinsa osaavaa ihmistä kaikilta toimialoilta. "Tapamme puhua näistä ihmisten hyvinvointiin liittyvistä elintärkeistä asenteista, on vaikuttava ja mieleenpainuva. Esitys ei jätä kylmäksi, vaan se virittelee ajatuksia itsensä ja työyhteisön kehittämiseen sekä vaikuttaa ammattiylpeyteen, vastuun kantamiseen ja työkavereiden arvostamiseen. Syntyy oivallus, asenteeni ei olekaan yksityisasiani!" Omantunnon kysymyksiä Nyt on mahdollisuus saada mahtava paketti, heidät yhdessä. Lisää tilaisuutesi arvo huippuunsa ja ota tämä mahtava paketti. |
KoulutuksetSaat lisätietoja koulutuksista klikkaamalla alla olevia linkkejä. Myyntikoulutus Tampereella 23.09.2010 Myyntikoulutus Tampereella 26.10.2010 Myyntikoulutus Tampereella 30.11.2010 Ota yhteyttäKoulutuspalvelu Vaikutus Toimintamallimme:Varmistamme molemmille osapuolille sopivan ajankohdan ja neuvottelemme ehdot. Tämän jälkeen kouluttajamme henkilökohtaisesti tutustuvat tilanteeseen ja sopivat tarkemmat yksityiskohdat. |
|
||